lauantai 29. lokakuuta 2016

3656 kilometriä myöhemmin


Hankeblogi on elänyt hiljaiseloa, sillä lokakuun ajan olen reissannut maakunnassa tapaamassa Lapin kirjastoväkeä. Kirjoittaminen ei auton ratissa onnistu, eikä etukäteiskuvitelmani blogikirjoitusten laatimisesta iltapuhteena siirtyneet käytäntöön, sillä niin mukavaa kuin ajaminen onkin, ratissa valppaana pysytteleminen on yllättävän väsyttävää.  
Kirjastokierroksella olemme pitäneet pienimuotoisia työpajoja aiheena työssämme vaadittavat taidot, osaaminen ja koulutustarpeet. Olemme yrittäneet kuvitella, millaista kirjastotyö on tulevaisuudessa. Olemme käyneet erinomaisia keskusteluja kirjastotyön monipuolisuudesta ja käsitelleet kirjastokuulumisia, tulevaa kirjasto-järjestelmää, yhteydenpitoa, politiikkaa, kirjastojen tilajärjestelyjä, taukokahvien sopivaa vahvuusastetta ja muita työn sujumisen kannalta oleellisia asioita.

Olen etuoikeutettu, koska sain tavata suurimman osan kirjastoissamme työskentelevistä ammattilaisista ja kiitollinen siitä,  miten lämpimästi minut otettiin vastaan – vielä kerran suuret kiitokset kaikille!     
Tulen palaamaan lokakuun reissuun blogissani vielä myöhemmin. Nyt tartun matkallani karttuneeseen materiaaliin, josta laadin koostetta ensi viikolla kokoontuvaan ohjausryhmän tapaamiseen. Saatte siis odotella matkakuvia vielä hetkisen J   

Tämänhetkiset suosikkini matkalla kertyneestä materiaalista